29.5.2014

Sadepäivän aktiviteetteja

Taas jälleen, kuten jo parina edellisenäkin päivänä, on satanut vettä. Tänään, helatorstaina se jo hellitti vähän, mutta pieniä kuuroja tuli aina silloin tällöin. Inhoan sateella ratsastamista, joten menin pitkästä aikaa talliin vain olemaan ja tehtyäni muutamia huomioita, kävin hakemassa sisältä repullisen ompelutarvikkeita.
Ensimmäisenä Bluen suitset saivat uuden ulkomuodon. Ennen tykkäsin kovasti niiden otsapannassa olevista kaviokoristeista, mutta ne eivät aina tahtoneet millään pysyä paikoillaan, vaan olivat aina vääntyneenä mihin suuntaan vaan. Irrotin ne ja ompelin tilalle vihreän pehmusteen. Mielestäni näyttää paljon kivemmalta, kun pehmusteet ompelee, koska lanka tuo kivaa koristusta!
Vaihdoin myös Bluen kuolaimet, koska on alkanut tuntumaan, ettei ruuna toimi kunnolla fullcheekien kanssa. Neea oli minulle kuun alkupuolella lahjoittanut ilmeisesti Maikkenin valmistamat olympiat, joten Blue sai ne.



Lähdin saman tien maastoon testaamaan, miten Blue kulkee olympioiden kanssa. Siru tuli myös mukaan Genillä. Blue toimi oikein hienosti, mutta voi myös johtua siitä, että se on paljon rauhallisempi muiden hevosten seurassa kuin yksin. Yksin se aina haluaa kaahottaa menemään, eikä millään haluaisi kävellä. Jännä, koska yleensähän hevoset haluavat nimenomaan laumassa ratsastettaessa kisata. Tosin, kyllä Blue lähtee aikamoisella vauhdilla, jos lähdetään vähänkin reippaampaan laukkaan muiden hevosten kanssa.
Sateisella ilmalla ei yleensä saa kivoja ratsastuskuvia, koska ne aina tuppaa mennä heilahtaneiksi.





Illan vietin myös tallissa, tällä kertaa Figu sai suitset. Aiemmin se on käyttänyt Bluen suitsia, mutta kyllä senkin täytyi omat saada. Eikä Figu tarvitse olympioita, liikkuu fullcheekien kanssa tosi hienosti. Ori sai siis myös Bluen fullcheekit.



Tein myös kaikkien ohjiin stopparit. Paitsi Tedin, jonka ohjiin olen tehnyt jo aiemmin (toinen oikealta)
Koska tunnetusti saan ommellessani aikamoisen sotkun aikaan (joka tosin ei näytä kuvassa niin pahalta), oli aika siivota tallikin. Milloinkohan viimeeksi olen sen siivonnut? Pitäisi varmaan alkaa taas pitää ilmoitustaululla listaa, johon aina merkataan milloin talli on siivottu. Neea ainakin siivosi sen Sirun kanssa tämän kuun alussa.
Tässä kuitenkin ennen-jälkeen-kuvat.

Heppojen varustenaulakot ei tahdo pysyä paikoillaan, vaan naulat aina putoilee varusteiden painon takia.

Joku tarkka varmaan huomasikin, että jälkeen-kuvassa on erilaiset nimilaput. Vanhat eivät enää miellyttäneet silmää, niissä oli kamala käsialakin, joten uudet vaan tilalle! Olisin tehnyt Figullekin, mutten muistanut sen kokonimeä, enkä muitakaan tietoja.


Tälläistä tänään. Enää huominen ja lauantaina toditukset ja loma voi alkaa! Forecan mukaan ainakin Orimattilassa alkaa jo huomenna säät lämpenemään (huomenna +16), ihanaa!

Haluan vielä kysyä yhden kysymyksen. Onko kukaan kiinnittänyt huomiota missään Bluen kuvissa, minkä muotoinen sen pään merkki on? Se on meinaan kysymysmerkki. :)

2 kommenttia:

  1. Kyllä sie jotain olet saanut siivottua, mitä ennen-jälkeen kuvista katsoo. Onnittelut! Ja en kyllä ennen ole huomannut tota kysymysmerkkiä :D Olin äsken ihan että wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kyllähän se hieman siistimmäksi tuli. Pitäisi kesällä tehdä joku kunnon suursiivous niin saisi kaapitkin kyytiä! ;)

      Poista