21.11.2015

Talvisempaa ulkoasua & tallin asukkaista

Ensilumen kunniaksi uutta ulkkaa!

Kerrankin voin sanoa, että olen tosi tyytyväinen ulkoasuun. Banneri varsinkin on silmääni tosi kiva, en sitten teistä tiedä. Kuitenkin nyt blogi on paljon raikkaamman (ja talvisemman!) oloinen verrattuna aiempaan, harmaaseen ulkoasuun. Tällä varmaan sitten mennään koko talvi, ellei iske suurta inspiraatiota. :D

Ja tosiaan, meille satoi tänä aamuna ensilumi, vihdoin! Oon odottanut lunta jo kauan, joten voitte kuvitella sen lapsenomaisen ilon, kun herätessäni tajusin että naapurin katolla on lunta. Eipä enää yhtään väsyttänyt, vaan kiskoin vaatteet päälle ja suitsait sukkelaan kiiruhdin ulos kuvailemaan poneja.

Rini sai eilen uuden riimun.
 Voisin nyt samantien täällä blogissakin päivittää tallin katraan tilannetta, ettei se taas jää. Muutamia postauksia sitten taisin jo kertoa painiskelevani hevosteni kanssa - että ketkä pidän ja ketkä en. Olen nyt tainnut vihdoin tulla päätökseen asian kanssa, sitä helpotti kovasti se että sain viikko sitten tehtyä kaksi uutta karsinaa!
Talliin siis jää Lea, Aatu, Raph, Tedi, Rini ja Crys. Talliin on myös tulossa ainakin yksi uusi hevonen, mulla vaan on senkin asian kanssa ongelma, kun on vaan yksi karsina vapaana ja olisi kaksi hevosta jotka haluaisin tehdä talliin. No, eiköhän se selviä aikanaan.



Tallista siis lähti Leo ja vasta viikon tallissa asunut Fixit. Leon kohtalostahan olen jo kertonut, se joutaa rispaantuneen kuntonsa vuoksi kaappiin, sillä en voi myydä sitä tunnearvon ja huonokuntoisuuden vuoksi. Pidän sen muistona. ♥
Nii juu tota, Fixit. Tosiaan, tein ponin n. viikko sitten ja päätin pitää itselläni, mutta näin nyt sitten pääsi käymään, ettei se loppupeleissä ollutkaan niin kiva hevonen. En tiiä, se ei vaan tuntunut kuuluvan talliin tai erityisemmin kiinnostanut. Poni on nyt myynnissä täällä, jos jotakuta kiinnostaa kapasiteetikas, reipas ja huumorintajuinen pikkuori.

Raphilla on vielä tyylikkäät kiharat viime kisojen jäljiltä.
Apua hei, ihan kohta on joulukuu! Se meinaa joululauluja, pipareita ja suklaata, joulutunnelmaa ja tän ensilumen myötä tuli kamala joulufiilis. Sulaahan tää tietysti vielä pois, mutta toivottavasti saadaan hyvissä ajoin ennen joulua se pysyvä hanki.
En aio tehdä tänä vuonna joulukalenteria tänne blogiin, mutta jonkinnäköisiä erikoispostauksia yritän saada tehdyksi.

Mitä mieltä ulkoasusta? Joko teilläpäin on lunta?

20.11.2015

Sateiset Aamunkoiton kisat 15.11.

Moikka! Nyt vihdoin on aikaa kirjoittaa postausta näistä kisoista ja sain kisavideonkin tehtyä parissa tunnissa (joko olin sairaannopee tai sitten se on vaan surkeasti editoitu)!

Viime sunnuntaina, 15.11 kävin taas kisakentillä pyörähtämässä, @kht_aamunkoitto kisoissa Lahdessa. Kisapäivä valkeni harmaana ja sateisena, mikä ei tietenkään ollut kaikista otollisin sää kisoille, varsinkaan kun ne pidettiin nurmipohjalla. Matkallakin tuli melko runsaasti vettä, mutta kisojen aikana säästyttiin onneksi pahimmalta sateelta!

Olin paikanpäällä ensimmäisenä, joten lämppäämiseen jäi hyvin aikaa ja sitä tarvitsinkin, kun oli pikkuisen vilakka. Kisaratsuina mulla oli Leo ja Raph, joten lämppäilin vähän molempia ennen luokkien alkua, kun kaikki muu aika menisi kumminkin kuvaamiseen. Leo oli vähän jännittynyt, mutta käyttäytyi muuten hyvin, toisinkuin Raph joka sai toisista hevosista vaikutteita ja kuumui jo lämppäesteillä..

Kaikki kuvat (c) Tyti, @keppihevostalliniittyjoki
Ensimmäinen luokka oli ristikko, johon osallistuin Leolla. En uskaltanut painella pohjan takia ihan täysiä menemään, kun rata sisälsi jyrkkiä käännöksiä, mutta yllettiin kolmannelle sijalle. Leo oli kovin ylpeä suorituksestaan, poni tiesi tehneensä hyvin!



30-40 cm luokassa Leo yllätti ja päästiin ensimmäiselle sijalle! Tätä en kyllä ihan heti olisi pikku puskaponistani uskonut, hieno Leo!



Raphin kanssa meni myös hyvin, mutta myös ei niin hyvin. Vaikka aiemmissa luokissa oli nähty jo muutama liukastuminen/kaatuminen, ajattelin silti pelata riskillä 50-60 cm luokan ja mennä niin kovaa kuin pääsen ja sehän tietysti kostautui..

Tuli muuten kiehtovat mustelmat polveen.
Siitä luokasta ei siis menestystä! Kyseessä oli viimeinen este ja meillä oli nopea aikakin.. joten kieltämättä jäi pikkuisen ärsyttämään. Saatiin kuitenkin oikein hyvät naurut jälkikäteen!
60-80 cm luokassa otin sitten kerrasta viisaantuneena rauhallisemmin ja keskityin hyviin teihin ja hyppyihin. Eka sija sieltähän sitten tuli!
Viimeisenä oli koululuokka, jossa oli vain neljä osallistujaa minä mukaanlukien. Rata tuli vedettyä reippaan sateen armoilla, joten ihan hyvä että oli viimeinen luokka. Muilla oli tosi siistejä ratoja, joten tulihan se taas pienenä yllätyksenä että me Raphin kanssa vietiin taas ensimmäinen sija, heh.



Nämä kisat olivat ehkä kaikista, huimista kolmista, tämän vuoden kisoista hauskimmat ja viihtyisimmät. Kaikki jutteli kaikille, ilmapiiri oli hilpeä ja kisat etenivät hyvää tahtia. Ehdottomasti olen Aamunkoiton kisoihin uudestaankin menossa, jos joskus sattuu eteen! ps. kisse

Vielä olisi joulukuussa @kht:kultatähti_original joulukisat (tai "pyhä munakoisopäivä", kuten me sitä team munakoisojen keskuudessa nimitetään), jonka jälkeen on kisakausi sitten pulkassa, tai pikemminkin reessä!

Onko teillä vielä tänä vuonna vaikkapa joulukisoja tiedossa?
Odotatteko kovastikin joulua?

17.11.2015

Fixit FS


Saanen esitellä Fourwaysin ensimmäisen connemaraponin, Fixitin! Nuori ja säpäkkä poniori oli "vahinko", sillä alunperin mun piti tehdä myyntiponi Neean vanhasta ja keskenjääneestä poninraakileesta, mutta niin siinä kävi että valmistuttuaan poni oli aivan liian veikeän näköinen luovuttavaksi.
Ulkonäöllisestihän Fixit ei todellakaan ole parhaimmistoani, sillä se on päästä vähän joka suuntaan ihan vänkkyrä ja suukin jäi liian lyhyeksi, mutta silti se miellyttää mua niin paljon että haluan pitää sen tallissani.



Ratsastin orilla ensimmäisen kerran jo viime viikolla ja kaveri osoittautui hyvin säpäkäksi, yritteliääksi ja esteillä kuumuvaksi. Miksiköhän mun kaikki hepat tuppaa olemaan sellaisisa, hmm.
Eilen, maanantaina, tuli semmonen mukava väli ratsastaa, kun koulusta päästyäni paistoi jonkin aikaa aurinko. Ja sade alkoi melkein heti sen jälkeen kun olin lopettanut, joten aika hyvä ajoitus!



Loikittiin kavaletteja, jotka Fixit osasi hienosti kunhan vaan halusi. Välillä sen oli keksittävä omaa kivaa, kun pelkät kavaletit ja taivutukset eivät yksin enää kelvanneet. Ori on myös tosi tarkka ratsastajan liikkeistä, se ei yhtään siedä jos sitä häiritään pikkuvirheillä.


Ilme on just tollanen "njääh, ei jaksa"
Ja ratsastajaa viedään!
Jaksoi se olla hevosiksikin suurimman osan ajasta. Fixit kun on kovin yritteliäs ja innokas, sille ei kelpaa pelkkä köpöttely, joten kun alettiin työstämään reipasta ja pyörivää laukkaa, innostui ponikin työskentelemään kunnolla. Tultiin kavaletteja laukassakin pari kertaa, tosin aluksi poni ei millään tohtinut ymmärtää ettei niitä tarvitse hypätä, mutta kun saatiin pari hyvää ylitystä, päätin lopettaa siihen.



Fixitin sivut ovat vielä keskeneräiset, mutta linkitän ne tuonne välilehtien "omat hevoset" -osioon kunhan valmistuvat. Toivottavasti tästäkin ponista saadaan mukava kisakaveri!

Kisoista puheenollen, viime viikonloppunahan olin Aamunkoiton kisoissa, niistä on tulossa (toivottavasti) lähiaikoina postaus, kunhan saan kuvia!

10.11.2015

Muutamia kuvasia

Moikka! Kuvailen nykyään ratsastustani aika paljolti siten, että otan vaan muutaman kuvan (esim. Instagramia varten) enkä viitsi vain muutamaa julkaista täällä. Nyt niitä on kuitenkin kertynyt jonkin verran joten pääsen laittamaan ne tänne teidänkin nähtäväksi.










Voisin kertoilla vielä vaikka kuulumisia. Ensi viikonloppuna Aamunkoiton kisat joihin on treenaaminen jo hyvässä vauhdissa! Painiskelen myös tallin hevosten kohtaloiden kanssa, pikkuhiljaa alkaa selvitä ketkä lähtee ja minne lähtee ja keitä tulee uusina. Pian pitää myös aloittaa Tedin treenaaminen, kun reilu kuukauden päästä on eräät joulukisat joissa me ponin kanssa vedetään jouluinen kür!

Löytyikö suosikkikuvaa?

5.11.2015

Viikonloppureissu kisoihin; Ir-Anin kisat 1.11.

Moikka! Mulla oli tosi kiva viime viikonloppu Pörrön luona! 1.11. eli viime sunnuntaina oli siis Kht Ir-Anin kisat Porvoossa, mutta itse en olisi saanut sinä päivänä kyytiä molempiin suuntiin, joten menin jo lauantaina Pörrölle yöksi mukanani uskollinen kisatammani Crys ja mahdollisena tulevaisuuden lupauksena Raph.


Mikä ei kuulu joukkoon?


Ilta meni oikein viihtyisästi; autoin loppujen ruusukkeiden liimailussa, pari tuntia loikittiin esteitä, tein tuttavuutta Pörrön ihanien lemmikkien kanssa ja katsottiin Putousta. Liimailin myös Raphin otsapantaan timantteja takaisin kiinni, kun ne pirulaiset irtoilevat aina (syynä kenties huono kuumaliima vai huono nahka?). Lopulta tosin päädyin repimään pienemmät timantit irti ja jätin vain isot vihreät.

Kisapäivä valkeni Pörrön kännykän järkyttävällä herätysäänellä (tiedättehän sen iPhoneissa olevan TYYT-TYYT-TYYT) hiukan yhdeksän jälkeen. Auttelin - sen minkä puuhevosella ratsastamiselta ehdin - radan rakentamisessa ja nopeasti kaikki olikin kisaajia vaille valmista. Kht Riman Minni saapui ennen kisaajia myös auttelemaan, häntäkin oli kiva taas tavata!

Radoistani mulla ei ole ollenkaan kuvia, kun kellään muulla ei tainnut olla kameraa mukana, mutta Pörrön pikkusisko videoi mun radat, paitsi 30-40 cm koska kameran kanssa oli jotain säätöä. Ja tosiaan siis ensikertalainen Raph sai mun kanssa 20-30 cm tyyliluokasta kolmannen sijan ja 50-60 cm luokasta toisen sijan sekä Minnin, joka päähänpistoksena halusi mennä orillani pari luokkaa, kanssa 80-90 cm kolmannen sijan. Aika hyvin siis! Varsin tyytyväinen olen tuohon Minnin ja Raphin sijaan, sillä kumpikaan ei koskaan ole hypännyt 80-90 cm ratana, mutta puhtaasti menivät. 
Ja Crys, voi Crys! Tamma yllätti mut taas; 70-80 cm, 80-90 cm ja kür kaikissa ensimmäiselle sijalle. Olen vieläkin yllättynyt tosta, koska tuntui että menin tosi hitaasti nuo radat ja kür nyt meni vähän niin ja näin.


Näissä kisoissahan kisasin mun ensimmäisen kürin ikinä joten arvatkaa vaan kuinka paljon stressasin sitä! Onneksi mun ei kuitenkaan tarvinnut lähteä ekana niin pääsin näkemään muutaman radan ennen omaani ja se helpotti vähän oloa. Rata meni ihan hyvin, muttei yhtään niinkuin suunnittelin, sillä kaiutin sanoi jo ensimmäisen ratsukon kohdalla itsensä irti joten musiikkia jouduttiin soittamaan kännykästä, mistä ainakaan minä en sitä kunnolla kuullut. Kuitenkin selvittiin rata loppuun ja yllätyksenähän se eka sija tuli!


Juu tää jäi vähän köyhäks because reasons.

Kiitos mukavista kisoista ja viikonlopusta Pörrölle!