29.5.2015

Kesän duunailuja

Moikka! Kesäloma alkaa huomenna! Loman alkaminen tuntuu ainakin minusta hiukan epätodelliselta, tai siis ei tunnu siltä että vielä olisi kesäloman aika, kun kouluvuosi on mennyt hurjaa vauhtia, tuntuu vähän että se jää kesken, haha. Hiukan haikeissa mielin jätän kasiluokan taakse, sillä meidän luokka on ollut ihan mahtava, mutta syksyllä se tulee muuttumaan joidenkin luokkakavereiden lähdettyä ja uusien tultua. Lisäksi meidän luokanvalvoja kaikkien luokkalaisten pettymykseksi vaihtuu. Mutta syksyllä alkaa uusi seikkailu, ajatellaan sillä tavalla.

Leksa viime kesänä vanhassa tarhassa. Nykyäänhän näitä tarhoja ei ole, mutta rakentelin viime viikon puolella uudet tarhat eri paikkaan.
Tylsyyksissäni aloittelin tätä postausta ATK:n viimeisellä kaksoistunnilla torstaina, mutta saan vasta nyt aikaiseksi julkaista. Ajattelin kertoa hiukan kesän suunnitelmistani, ajankohtainen aihe kun on. Toivottavasti teitä ei haittaa, että kerron myös ei-kepparisuunnitelmista.
Mun kesästä on tulossa ehkä kaikista elämistäni kesistä tapahtumarikkain, vaikkei ehkä jonkun mielestä mitään suurta tai jännää tapahdu, mutta mulle tää on jo aika paljon ottaen huomioon, että yleensä mun kesään on kuulunut tyyliin vaan uimista, keppareita ja ratsastusleiri.

No, mun loma alkaa ehkä hiukan ikävemmin, kun menetän taas mulle tosi tärkeän hevosen, kun vuokraponini, jonka pohjalta Freyr on tehty, myydään. Näin ollen aion myös vaihtaa Freyrin tiedot ja olen jo muuttanut hiukan sen ulkonäköä, sillä kukapa haluaisi katsella entisen vuokraponinsa näköistä kepparia tallissaan, en minä ainakaan.

Toista Freyrin kaltaista hevosta saa etsiä.
Ikävää tilannetta onneksi tasapainottaa toisella lomaviikolla pidettävä Kht Valkoharjan & Kht Jevtselin leiri, jota odotan suurella innolla! Me ollaan leiriporukan kanssa tutustuttu jo toisiimme Whatsappin kautta ja tulemme kaikki erinomaisesti juttuun keskenään. Leiristä toki tulee sitten postausta tänne, mutta @kht_fourways kannattaa käydä Instassa seuraamassa, sillä sinne päivittelen varmasti kuvia leirin edetessä!
Alkaa kohta tulemaan hiukan paineita, kun en osaa yhtään päättää kenet hepoista ottaisin leirille. Mulle on leiriryhmässä ehdoteltu Tedin ottamista ja olen sitä myös miettinyt, mutta kaikki muutkin olisi niin kiva ottaa niin on hankala päättää.. :D


Leirin jälkeen sitten lomailenkin koko kesäkuun ellen keksi muita suunnitelmia. Heinäkuun toisella viikolla menenkin sitten Sailan tallin 7. leirille. Aluksi vuokrikseni piti tulla mukaani, mutta kävikin sitten toisin. Aion kuitenkin ottaa leiristä kaiken irti ja nauttia täysillä. Tämä taítaa olla jo seitsemäs leiri Sailalla, tykkään vaan niin hurjasti leireillä siellä!

Rento oli meininki maanantaiaamuna viime kesän leirillä.
Heinäkuun loppupuolelle olemme yhdessä Sirun kanssa suunnitelleet menevämme Sirun perheen mökille pariksi yöksi keskenämme. Jos meidät siis päästetään keskenämme.. :D Kyllä me ikämme puolesta saisimme nyt muutaman yön olla ilman aikuisen valvontaa ja pärjäämme varmasti niin "nykyaikaisessa" mökissä keskenämme, mutta emme ole saaneet vielä suoranaista suostumusta. Sieltäkin tulisi varmasti sitten postausta, sillä tottakai otamme parit kepparit mukaan.
Menen myös Sirun, Neean ja meidän äidin kanssa risteilylle Ruotsin lähistölle jossain vaiheessa kesää.

Tarvitsen tälläsen kentän meille!

Lisäksi heinäkuussa on 25. päivä Kht Eclipsen & Kht Caribian kisat, joihin olen siis menossa. Onko kukaan muu tulossa?

Minkälaisia suunnitelmia teillä on? Oliko liikaa tekstiä?

16 kommenttia:

  1. Ei yhtään liikaa tekstiä.😊
    Itse aijon ehkä mennä kaverini kanssa keppari vaellukselle... Yövymme sitten pihassamme teltassa. Menen myös leirille, ja ehkä heppaleirillekkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tosi kivalta toi vaellus! :)

      Poista
  2. Ei ollut liikaa tekstiä vaan sopivasti. :) Oli kivaa lukea sun kesäsuunnitelmista! :D (voisimpa jopa pölliä tämän idean ja tehdä itsekin postauksen :p )
    Lyhyesti sanottuna: aion pitää ne kolme leiriä, käydä jossain kisoissa, jos tässä lähellä on, pyöräillä vähän pidemmälle, nähdä kavereita ja tietenkin pitää muutenkin rento loma. 8D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla! Haha, siitä vaan sillä itsekin pöllin tämän idean :D

      Poista
  3. Kivoja suunnitelmia, toivottavasti pidät mukavan kesän. c: Ei ollut liikaa tekstiä.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi30.5.15

    Kivoja suunnitelmia, mutta harmi tuo vuokris juttu... Saako kysyä mikset voi jatkaa sen vuokraamista, ymmärrän kyl josset haluu kertoo.. Itellä on kans ratsileiri, issikkatallilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten postauksessa mainitsin, se myydään joten siksi en voi jatkaa sen vuokraamista :/ Pääsen toki vielä onneksi näkemään sitä ja ehkä jopa ratsastankin sillä vielä joskus :)

      Poista
  5. Oo hei vähän kiva että oot tulossa noihin kisoihin! Oon kanssa tulossa, toivon vaan että pvm natsaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että pvm sopii mullekin, niin voidaan vähän moikata! ;)

      Poista
  6. Nyt tulevana perjantaina meen Kht Niittyjoen leirille, sit lähetään heti seuraavana päivänä asuntoautolla jäämerelle:) Sen enempää suunnitelmia ei oo, nautin vaan lomasta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa kivalta, itsekin olen aina halunnut päästä matkustamaan asuntoautolla! :)

      Poista
  7. Itselläni ei ole melkeimpä mitään ohjelmaa koko kesän aikana. Improtaan siis. Kaksi leiriä ja ruotsin risteily, siinä se.
    Tekstiä oli mielestäni juuri sopivasti.

    VastaaPoista
  8. Leirillä nähdään 😋

    VastaaPoista