11.1.2014

FS Alpha Striker

Otsikosta voikin jo sen päätellä; tallille on saapunut uusi asukas, joka tällä kertaa onkin minun eikä Neean. :-) Kyseessä on englannin täysiveriori FS Alpha Striker, kutsumanimeltään ihanaakin ihanempi Riker (rakastan Star Trek - The Next Generationia, minkäs teen :'D)
Riker on tilarina Ailin valmistama ja pienestä pään vinoudestaan huolimatta ihastuin siihen täysin! Alunperin suunnittelin sen olevan Lean tavoin puoliverinen, mutta sopikin paremmin täykkäriksi.
Rikerin karsina on reunakarsina Bluen vieressä, ja kaksikko tuleekin tosi hyvin toimeen. Mukavaa, että Bluella on taas kaveri, Neean myytyä Benin se on ollut vähän yksinäinen, kun Tedi ja Leo ei pahemmin siitä piittaa sen yrmyn luonteen takia.


Perjantai-illan ja-yön aikana oli satanut vihdoin kunnolla lunta, jonka myötä innostuin menemään ulos touhuamaan heppojen kanssa, vaikka olinkin kipeyttänyt kurkkuni illalla lähtemällä lenkille ilman mitään kaulaa suojaamassa. :-/
Ihan ensin päätin viedä pitkästä aikaa hevoset tarhailemaan, joululomalla kun eivät sinne kertaakaan päässeet huonon sään takia. Viime vuoden myrskyistä oli muuten hieman hyötyä, sillä löysin maasta kaksi männynoksaa - ja niistähän hevoset pitävät!




Hevosten tarhaillessa sain aikaiseksi siivota tallin. Neea oli virittänyt hevosilleen uuden karsinarivistön, joten siivottavaa oli. Entisellekin karsinarivisölle löytyi hyötykäyttöä, se nimittäin pääsi toimimaan loimi-/kuivaustelineenä.
Oikealla Neean uusin poni, Nocturne, eli Nora, jonka hän sai vaihdossa Tassuun.

Siivoamisen jälkeen päätin mennä koeratsastamaan Rikerin. Sille oli vaikea löytää sopivia suitsia, koska sen pään muoto ei natsannut kenenkään suitsien kanssa. Lopulta tyydyin Bluen meksikolaisiin, joiden otsapanta oli liian lyhyt, mutta sai luvan kelvata. Ajattelin antaa ne meksikolaiset kokonaan Rikerin käyttöön, koska Blue nykyään harvemmin niitä tarvitsee. Otsapantaa pitää vaan pidentää.


Heti alkukäynneissä selvisi hyvin minkälainen ratsastettava Riker on. Se kulki reippaasti eteenpäin, mutta oli vähän hermostunut. Se tosin on varmaankin vain tottumattomuutta uuteen ympäristöön, joten eiköhän se siitä.


Kun oltiin kävelty molempiin kierroksiin tehden voltteja ja pääty-ympyröitä, nostelin ravia. Riker innostui saman tien ja heitti muutaman pukin. Vein orin voltille, jotta se hidastaisi ja keskittyisi. Pitkillä sivuilla se tuppasi nostamaan päätään ja kiihdyttämään. Yritän saada sitä tapaa poistettua, mutta se vaatii varmasti aikaa, sillä Rikerilla on laukkahevostaustaa.


Melko pian lopettelun jälkeen hain muut hevoset talliin, sillä tuli kiire pikkusiskon ja -veljen synttäreille, jotka olivat samalla myös minun synttärini. Lahjaksi sain Eminemin levyn ja Villivarsan tämän kuun numeron. :-)

8 kommenttia:

  1. Ihana hepolainen :3 Tai onhan kaikki sun ponit kivoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi11.1.14

      Onko teillä itse tehtyjä poneja tallissa? Sen verran mitä olen itse huomannut, taitaa siellä majailla jonkun puolella muutama Powerpollekin:D

      Poista
    2. Anna: niinhän se on, kiitos! :-)
      Vukko: Tällä hetkellä ei ole yhtään omatekemää, hetki sitten laitoin viimeisimmän myyntiin. Ja juu, Powerpolle on Neean ostama Alma. :-)

      Poista
  2. Aivan ihanat noi uudet pollet! :)

    VastaaPoista
  3. Myöhästyneet synttärionnittelut! <3

    VastaaPoista