10.1.2016

Hypeilyä

Moikka! Eilen palasin kotiin maailmalta aka Veeran pesäkololta. Oli mahtavaa päästä näkemään tiimiläisiä ja shoppailtuakin tuli koko rahan edestä. Taisin sanoa että en taida tehdä tästä postausta, mutta laitan nyt kumminkin pari kuvaa perjantai-illalta kun käytiin Veeran ja Tytin kanssa hiukan pihalla hyppäämässä. Tai no Veera joutui vaan kuvaamaan kun ei jalkavammaisuuksissaan voinut hypätä, mutta kumminkin.









Otsikolla voin viitata kahteen asiaan; siihen että hypetin innostuksissani koko koisomiitin ajan, mutta myös tallin uuteen asukkaaseen, Hypeen (jonka kutsumanimi juontaa vahvasti juurensa tohon mun hypettelyyn).


Vihreä tekonahka tarttui mukaan koisojen shoppailureissulta!
FO Fiu Fuu "Hype" on Veeran tekemä arvontaponi, jonka sitten menin voittamaan. Rodultaan ori on saksalainen ratsuponi ja syntynyt 2010, kuusi vuotias siis. Sivuja tällä ei vielä ole, mutta teen ne mahdollisimman pian.


Luonteeltaan tämä nuorukainen on oikea ilopilleri ja innokas tekemään töitä. Pitää erityisesti esteistä, vaikka vaatiikin niillä vielä pientä hienosäätöä. Koulussa on osaava, mutta on aika mestari huijaamaan ratsastajaa, joten pitää olla tarkkana ettei poni pääse lusmuilemaan. Pukeilta ja muulta sähläykseltä harvemmin säästytään, Hype kun tykkää ottaa ilon irti kaikesta ja pelleilee mielellään ratsastajan kustannuksella. Kuitenkin keskittyessään orista kuoriutuu oikea kisatykki jota tulette varmasti näkemään jo tänä vuonna kisakentillä.


Tänään ratsastin orin ensi kertaa ja olen niin ihastunut siihen! Tosi miellyttävän tuntuinen ratsastaa ja sopivan painoinen, kiitos Veeran täytön (kiitos hänelle ylipäätään näin kivasta hepsusta!). Kuvailin aika paljon videomateriaalia, joten saatte pienen koosteen joka toimii myös Youtubessa kertyneen 250 subbaajan spessuvideona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti