5.8.2014

Tähän on nyt tultu - Fourwaysin loppu?

Nyt putoaa melkoinen pommi.
Tämä asia on painanut mun mieltä jo jonkin aikaa ja haluan sen nyt ottaa esille. Tuntuu tosi pahalta puhua tästä, en millään haluaisi myöntää tätä itselleni, mutta kaikki loppuu joskus. Tällä kertaa kyseessä ei ole aprillipila - se päivä meni ajat sitten.

Däni ja minä kesällä 2013
Leo ja minä viime talvena
Monet varmasti ihmettelevät, kun yhtäkkiä tuleekin tälläinen postaus, sillä viime aikoina on tullut melko aktiivisesti kaikennäköisiä ratsastuspostauksia sun muuta. Se kaikki on kuitenkin ollut pientä kulissia. Todellisuudessa, minusta on alkanut tuntumaan, että mun kohdalla tämä harrastus alkaa loppua, niin ikävältä kuin se kuulostaakin. En vain ole halunnut myöntää sitä itselleni, en tiedä miksi.
Päivä päivältä musta on alkanut tuntua... no ehkä vähän tyhmältä ratsastaa elottomalla hevosta muistuttavalla päällä, johon on kiinnitetty keppi. En enää saa niitä tuntumaan eläviltä, mielikuvitus alkaa hiipua...

Siru ja Turo viime syksynä
Minä ja Scotte viime syksynä
Kesän alussa en olisi uskonut tämän jäävän minun viimeiseksi kepparikesäksi. Mutta toisaalta on ollut melko selvää, että loppu häämöttää. Ensi maanantaina alkaa taas koulu. Kahdeksannes luokka. Se tulee viemään paljon aikaa ja haluan yrittää panostaa koulunkäyntiin. Koulupäivät ovat pitkiä ja talvella pimenee lähes heti kun pääsen kotiin, joten missä välissä ehdin ottaa kuvia keppareilla ratsatelusta? Viikonloppuinakaan ei varmasti jää kamalasti aikaa, talli vie myös paljon ajastani. Blogi siis hiljenisi muutenkin, ihan sama lopettaisinko vai en.

Atte ja minä talvella 2012
Atte ja Dimi, parhaat kaverukset
Yksinkertaisesti minä siis olen lopettamassa tämän harrastuksen. Se ei kuitenkaan tarkoita, etten enää koskaan niillä ratsastaisi. Varmasti ratsastan, mutta tuskin enää kovin usein. En poista tätä blogia, sillä saatan ehkä tulla välillä kirjoittelemaan tänne ja erikoispostauksia voi aina tehdä - älkää siis lopettako lukemista! :)
Nämä neljä ja puoli vuotta, jotka tämän harrastuksen parissa olen viettänyt ovat olleet unohtumattomat! Olen saanut paljon uusia kokemuksia ja kavereita, kuntoni kohonnut, käsityötaidot kehittyneet ja sosiaalisuuteni kasvanut. Elämäni ei varmasti olisi näin hyvällä mallilla, jos en koskaan olisi keppareita harrastanut. Nyt on kuitenkin tullut aika jatkaa ilman niitä, ikävä kyllä.


Iloisia hetkiä on ollut paljon!

Kiitos kovasti kaikille teille lukijoille, jotka olette jaksaneet seurata ja kommentoida! Elämääni voi yhä seurata toisesta blogistani, jonne pääsee tästä. Vanhoista materiaaleista saatan myös edelleen tehdä videoita yt-kanavalleni.
Vielä blogi ei kuitenkaan täysin vaivu ikuiseen uneen; tämän kuun lopulla on vielä Niittyjoen kisat! Niistä tulossa postaus ja ehkä videokin, sitä siis odottaessa. :)

Minä poistun nyt takavasemmalle ja jätän teidät muut, innokkaat harrastajat jatkamaan tätä mahtavaa harrastusta!
Kiitos!

42 kommenttia:

  1. Ei ei eiiiiiiiiiiiiiiiii! 8'c Nyyh!

    VastaaPoista
  2. Ei.... Ei... Eiiih:'( Oot opettanu mulle mun mielestä hirveen paljon, ja iso kiitos siitä! Tein mun ekan kangasriimun sun ohjeella... Mutta kiitos kaikesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, jos olen toiminut esimerkkinä! Nyt on kuitenkin nuorempien aika ottaa se paikka.. :)

      Poista
  3. Meinas oikeesti tulla itku kun tota kirjotin:'(:'(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellenikin tuli hieman haikea olo tätä postausta kirjoittaessani...

      Poista
  4. Eeeeeeeeih! Tota tekstiä lukiessa rupes ihan oikeesti miettimään mitä kaikkea on tullut opittua keppareiden kanssa. En itse tätä harrastusta pystyisi vielä lopettamaan. Olisi mulle aika kova paikka. Mutta kylläpä pommin mulle heitit! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekään en olisi vielä jokin aika sitten pystynyt lopettamaan, mutta nopeasti asiat muuttuvat!

      Poista
  5. NOOO!! Voi hitsi, aina tuntuu yhtä kurjalta kun joku ilmoittaa lopettavansa. Ymmärrän kyllä kuitenkin sun päätöksen, jossain vaiheessa se ratsastus vaan alkaa pikkuhiljaa hiipumaan (kuten itsellänikin kävi noin vuosi sitten) jonka jälkeen sitä innostusta ei sitten oikein löydy mistään. Onneksi internet on kuitenkin keksitty ja keppihevosfoorumikin olemassa, joten harrastaa voi tavallaan sitäkin kautta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karu totuus on se, että jossain vaiheessa mielikuvitus tähän harrastukseen ei vaan enää riitä.. Foorumi onneksi on olemassa,siellä käyntiä en tietenkään aio lopettaa. :)

      Poista
  6. Eeei :(( tää oli mun lemppari blogi :'( oot kuitenki ollut todella hyvä esimerkki meille nuoremmille, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen joutunut lukemaan, kuinka lempiblogini lopetetaan, ikäväähän se on...
      Ihanaa kuulla, että musta on ollut esimerkkiä :)

      Poista
  7. Voi ei :'( nyt on taa sse aika, kun lopettamisia näkyy tulevan kuin sieniä sateella. Itsellekin tulee näistä ilmoituksista ja "silloib se mielikuvitus vain hiipuu" jutuista kamala pelko, että mitä jos minulle kävisi samoin. Itselläni kuitenkin intoa riittää, on kaikenlaisia suunnitelmia yms. Näistä ilmoituksista vaan tuöee outo olo...

    Hyvää jatkoa sinulle kuitenkin ja toivotaan, että löydät itsesi keppareiden pariin jossain vaiheessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin aina tuli se pieni pelko muiden lopettamisilmoituksista ja nyt se koitti munkin kohdalla.. Toivotaan, että joskus palaisin :)

      Poista
  8. Jensku6.8.14

    Millistä kiinni etten alkanu itemään.. :'( Mutta jatkan ton sun toisen blogin seurailua ja saatan sitten välillä käydä täälläkin, ISO kiitos näistä ajoista mitkä meitä riemastutit täällä blogissa keppareiden parissa :')

    Pidät varmaankin kepparit itellä? Ne on kuiteskin ollu aika tärkeitä sulle näinä aikoina ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihanaa että olen ollut iloksi monelle!
      Pidän kaikki muut paitsi Wingin, se on lähiaikoina tulossa foorumille myyntiin. :)

      Poista
  9. Onneksi sai nauttia neljästä mahtavasta (?) vuodesta, itsellä tämä hetki oli viime syksynä, kesällä palauduin takaisin piireihin, empä noilla kauheasti ratsastele ehkä kerran viikossa, jos sitäkään. Toivotan erittäin hyvää 8. luokkaa, itsellä myös sama edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä harrastusvuoteni ovat tosiaan olleet kultaa kalliimpaa!
      Kiitos, samoin sullekin! :)

      Poista
  10. eii, tuhma kajo tuhma! tykkäsin sun blogista hirveesti yms. sun postaukset autto mua aina jaksaa jatkamaan, jos tuntu et tähän tää jää. meillä ainakin kaikki 7-9 luokilla on vuodessa saman verran oppitunteja, ja oon päättäny, et en mä minkää 8 luokan anna mua estää! mut joo -so sad- et lopetit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 8. luokka ei toki ole ainoa syy lopettamiseen, mielikuvitus ja jaksamus ovat myös osasyyllisiä...
      Toivottavasti löydät toisenkin blogin joka auttaa jaksamaan tämän harrastuksen kanssa! :)

      Poista
  11. Oho. Vaikka mutkin luetaan varmaan "lopettaneisiin" en kuitenkaan pysty sitä myöntämään ja tästä luopumaan, vaikka ei tätä mun juttuakaan voi harrastukseksi enää kutsua. Mutta kulisseja pidän vielä pystyssä, vaikka lukio alkaakin muutaman päivän kuluttua. Huhhuh edelleen tuntuu hassulta, sä olit ehkä viimeinen ihminen jonka kuvittelin ihan heti lopettavan. Ymmärrän taasen kaikki nuo syyt, itsellä samat, tosin epäilen mielenterveyttäni kun jopa se keppikaakilla juoksentelu aina välillä kiinnostaa :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin tulla melko puskan takaa tän asian kanssa.. :D Kyllä muakin varmasti alkaa tulevaisuudessa kiinnostaa vielä keppareilla ratsastelu, mutten halua enää tehdä siitä "velvollisuutta" (blogiin kirjoittelu, kuvat, ym.). :)

      Poista
  12. Jotenkin tuntuu että suurella osalla tössähtää koko harrastus yläasteella. En tiedä miksi. Olit juuri sen oloinen että jatkat tätä harrastusta ikuisuuksiin :D.
    Olein aina ihmetellyt että mitä ihmettä tarkoitetaan mielikuvituksen loppumisella, mutta tekstistäsi sain selvemmän käsityksen.
    Miniäkin muuten tulen Niittyjoen Syyskisoihin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsestänikin tuntuu samalta, että yläasteella se monen kohdalla loppuu.
      Kisoissa siis tavataan, saa tulla moikkaamaan! :)

      Poista
  13. Anonyymi6.8.14

    Harmillista että lopetat. :'c Oon aina saanut lisää innostusta tästä blogista, tää on koko ajan ollu mun lemppari blogi. Toivottavasti sulla on ollut mahtavat neljä vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että tämä on ollut lempiblogisi! :) Mulla tosiaan on ollut mahtavat neljä vuotta, mutta tähän se jäi..

      Poista
  14. Voi ei, tosi ikävää kuulla lopettamisestasi, mutta jos siltä tuntuu, niin eihän kannata pakkopullana harrastaa :"( Toivottavasti tämäkin blogin puolella nähdään vielä jotain eloa keppareiden kanssa :") Oli ilo liittyä blogisi lukijaksi ja lukea blogiasi niin kauan kuin ehdinkin, tosin nyt onkin hyvä ruveta lukemaan vanhempia postauksia. Oikein hyviä jatkoja sulle ! ♥ c":

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin Niittyjoen kisoista vielä tulossa ja saatanhan mä joskus vielä tästä innostuakin, ensi kesänä kenties, kuka tietää? :)

      Poista
  15. Eiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! <3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<<3<3<3 :'( :'( ♥

    VastaaPoista
  16. Musta tuntuu itestä vähän oudolta, että mä alotin kepparit vasta ylä-asteella kunnolla ja moni lopettaa juurikin silloin.Itse olen jo aikoja sitten ns. lopettanut mutta tää harrastus jää vaan kiinni kynsin hampain ja tulee aina takaisin jossain muodossa.Url-puoli on onneksi aika aktiivinen tällä hetkellä, joten etköhän jossain muodossa jatka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. URL-puolelta tuskin koskaan katoan :D

      Poista
  17. Yyyh, odotin koko postauksen loppuun et ois viel tullu jotai et läppää oli tai muuta xD... :'( Hirveetä jos säki nyt lopetat... Mut toivottavasti löydät innon uudestaan vielä joskus, ja tuut vielä joskus kertomaan blogiin että oot hengissä ... :)

    - KitKatPoni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä varmasti vielä silloin tällöin postailen :)

      Poista
  18. Anonyymi8.8.14

    Eiiiiiiiiiiiiiiii! Harmi että lopetat:((( Tää on tosi hyvä blogi. Mut ymmärrän kyllä että mielikuvitus ei enää oikein riitä. Toivattavasti innostuisit vielä joskus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä mä tästä vielä joskus.. ;)

      Poista
  19. Anonyymi13.8.14

    Löytyikö wingille koti?

    VastaaPoista
  20. Harmi että lopetat! :( mun siskokin kirjoittaa blogia http://koirista-hevosiin.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmihan se on näin hieno harrastus lopettaa..
      Siskosi blogi vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta, liityin lukijaksi! :)

      Poista
  21. Anonyymi19.8.14

    Harmi että lopetat :'( Mutta tällästä mietin et jääkö kaikki hepat sulle vai myytkö ne ? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki muut paitsi jää paitsi Wing, joka jo löysi uuden kodin. :)

      Poista