23.8.2013

Tätä nuorten hevosten treenausta

Huh, oompas aktiivinen! Pelottavan aktiivinen...
Kuitenkin, mennän vaikka samantien suoraan aiheeseen. Keskiviikkona Krisse piti minulle ja Sirulle estetunnin, toisin sanoen esterääkin, koska se oli rankin tunti ikinä.. Aloitettiin lämmittelemällä perus käynti-ravi-laukalla ja itse taivuttelin Blueta vähän. Menin siis sillä, Sirulla oli Ace. Hypättiin vasta melko lopputunnista, jolloin Blue oli jo vähän väsynyt, kun laukattiin aika paljon. Sitä joutui kunnolla kannustamaan, että se pitäisi laukan reippaana, eikä kolauttelisi puomeja alas. Lopulta sain sen hyppäämään reippaasti. Napsin tunnin alussa pari kuvaa, mutta en ratsastuskuvia... :/



Naapurin paljusta lähti tollasta random savuu ja nyt meiä talliki haisee siltä ku ovi oli auki.. :D
Torstaina Krisse piti ensin mulle ja Sirulle koulutunnin, johon minä osallistuin Lealla ja Siru Loulla. Myöhemmin minä pidin Krisselle ja Sirulle tunnin, johon he osallistuivat melko kouluttamattomilla hevosilla, joten yritettiin saada Namia ja Wallua ratsastettua vähän kuriin, mutta ei ihan onnistunut. Nami kiilasi Wallun seinään, pillastuivat kerran ja sähläsivät koko ajan. No, tästä on hyvä alkaa, vai mitä? :D



Jotain edustamista kai?





Askeleet synkkaa :D

Niiku tässäki melkein.


Ja tässä. Damn, Krisse miten sä osaat ottaa tälläsii kuvii??

Ja sitten Krissen ja Sirun tunnista.

Tälläsellä meinigillä..
Tänään kävin koulun jälkeen pellolla Niken kanssa laukkailemassa, koska pikkusisko ei oo varmaa kolmeen kuukauteen ratsastanut sillä, koska se käy mun veljen kanssa niin vähänm meillä. Otin myös pitkästä aikaa kamerajalan mukaan, että saan kunnon kuvia ja ihan hyvin ne onnistuki, Nikke osaa olla edustava. ;) Mutta MUN HIUKSET ekoissa kuvissa! :DD Ei vissiin kannattais vähän lyhentää niitä, ei? Laitoin sitte kiinni ku ei muuten pysynyt.







Tota peltoa alettiin tänään puimaan, että kohta pääsee sängelle laukkailemaan! ;) Nyt on vihdoin viikonloppu edessä, saa nukkua. <3
EDIT/ Ja olipa muuten ihanaa huomata, että tällä blogilla on kaksi lukijaa lisää! Kiitti kamalasti! Suunnitteilla olisi joku erikoispostaus, kun on kymmenen lukijaa täynnä, jossain vaiheessa tulee kysely postausvaihtoehdoista. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti