15.9.2015

Yksinäinen

Postausta värittämässä kuvat mun ja Aatun tämänpäiväiseltä kuvaussessiolta
Keppariharrastus on siitä hyvä laji, että se on niin sosiaalista. Järjestetään kisoja, leirejä ja muita tapahtumia joissa harrastajat pääsevät näkemään ja tutustumaan muihin harrastajiin. Lisäksi suurin osa harrastajista pyörii sosiaalisissa medioissakin aktiivisesti, mm. foorumilla ja Instagramissa. Moni onkin saanut paljon uusia ystäviä ja tuttavia tämän harrastuksen kautta, niin olen minäkin. Kisoissa olen tutustunut moniin muihin harrastajiin, joiden kanssa on mukava jutella ja aina on mukavaa nähdä uudelleen esimerkiksi toisten kisojen yhteydessä. Kesällä olin leirillä ja sain sieltä kuusi uutta ystävää joista on tullut mulle älyttömän tärkeitä ja pidetäänkin päivittäin yhteyttä ja pyritään näkemään mahdollisimman usein, esimerkiksi tulevana viikonloppuna tapaamme leireilyn merkeissä.


Mutta silti, toisinaan koen olevani kovin yksinäinen näillä kepukoilla ratsastellessani. Neea ja Siru ovat lopettaneet tämän harrastuksen, enkä tunne kunnaltani ketään ikäistäni harrastajaa. Enää on vain minä. Vain minä hyppimässä esteitä lehtien peittämällä kentällä, vain minä hiomassa koululiikkeitä hämärtyvässä syysillassa. Vain minä odotan sänkkärille pääsyä ja talven hankilaukkailuja. Pakostikin on hiukan haikea mieli. Ennen oltiin me kaikki kolme. Minä, Siru ja Neea.


Olen aina ollut yksin viihtyvää sorttia ja toisinaan on kivaa saada ratsastella omassa rauhassa. Koulua on mukava ratsastaa napit korvilla kuulematta maailman menoa, samoin maastossa. Esteillä on helppoa, kun saa itse päättää korkeuden ja radat. Mutta kaksin aina kaunihimpi. Maastoon on kiva lähteä kaksin tai porukalla, pääsee laukkaamaan kilpaa ja juttelemaan mukavia. Esteillä saa parhaat naurut kun kaverin hyppy ei menekään ihan putkeen. Kuvaaminen on helpompaa, kun itselaukaisimen sijasta onkin joku kameran takana. Ja tietenkin videoille taltioituneet jutut ovat sitä maata, että niistä saa järjettömän hauskoja äänivideoita aikaiseksi!
Kaksin on hauskempaa ja porukassa tyhmyys tiivistyy. Viime päivinä olen seikkaillut muistoissani vuosia taaksepäin ja itsekseni hymyillyt kaikille hyville muistoille. Mun ja Neean talvinen vaellus Atella ja Tommilla, Sirun putoaminen jäihin lammen jäällä ratsastaessamme (silloin ei naurattanut, mutta nyt muistellaan naureskellen), yömaastoilla keskellä autotietä laukkaaminen, joulumaasto syksyltä tuntuvana joulukuun päivänä. Kaikkea hauskaa me ollaan koettu tämän harrastuksen parissa! Ensimmäiset hoito- ja vuokrahevosetkin löysimme erään talvisen vaelluksen päätteeksi.


Kuitenkin meistä kolmesta enää minä harrastan aktiivisesti. Siksi olenkin tosi kiitollinen, että mulla on leirillä ja kisoissa tapaamani kaverit ja tuttavat. Ilman heitä olisin minäkin varmaan jo lopettanut, tai en ainakaan olisi niin aktiivinen. Netistäkin saan paljon innostusta seuraamalla muiden touhuiluja keppareiden parissa. En siis ole aivan yksin, mutta silti välillä on tosi yksinäinen olo. Tämä harrastus alkaa käydä hiukan tylsäksi ja ykstoikkoiseksi yksin touhuillessa. Mutta eiköhän tämä tästä.



Oletteko tunteneet samoin?

22 kommenttia:

  1. Kyllä olen. Lopetin harrastuksen muutama kuukausi sitten, koska turhauduin ratsastelemaan, ja hoitelemaan hevosia aina yksin, koska kaverini lopetti jo viime vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, ikävä kuulla että oot sen vuoksi päättänyt lopettaa! :(

      Poista
  2. Voi ei, mulla välillä ihan samat fiilikset! Milla kun tuosta lopetti niin ei oo enää sitä parasta kaveria ratsimassa. Täälläpäin toki on muitakin harrastajia, mutta ne on kaikki mua paljon nuorempia, joten välillä tuntuu vähän tylsältä. Mutta oon sen verran loner muutenkin, että ehkä ihan hyvä vaan, että oon yksin ja keskityn siihen mitä teen ja kerään energiaa ja tuuletan päätä. Onneks on some!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä meiltäkin päin löytyy joitakin harrastajia, mutta he ovat ikäluokkaa 9-12, en oikein tule toimeen niin nuorten kanssa.. :/ Totta, on siinä yksin harrastaessakin hyvät puolensa, täytyy muistaa keskittyä niihin!

      Poista
    2. Jep, onneks mä tuun pikkustenkin kanssa toimeen vaiks oliski viis vuotta ikäeroa :D

      Poista
  3. Oon tuntenut monesti saman tunteen. Oon ainoo paikkakunnaltani joka keppareita harrastaa (aktiivisesti) joten eipä oikeen ole tullut ratsasteltua porukalla. No, toki on sisko, jota kyllä nykyään kiinnostaa puhelin enemmän kuin kepparit. :( Ei se elämä aina ookkaan niin helppoa kuin luulis. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla vähän sama juttu noiden siskojen kanssa.. Toista kiinnostaa vaan koira ja toinen ei edes asu meillä muutakun välillä, silloin saatan aina välillä saada hänet ratsastelemaan mun kanssa :D

      Poista
  4. Anonyymi15.9.15

    Minullakin lähti ensin "kaverit" mm. Keppareiden takia ala-asteella, jäin parin keparikaverin varaan, jotka sitten lopettivat ja jäin yksin. Nyt olen löytänyt, kauempaa, bussi/pyörämatkan takaa, joukon uusia tai ennestään puolituttuja kavereita, jotka ovat osoittautuneet huomattavasti edellisiä luotettavimmiksikin :) silti olen usein yksin ratsastellessa, sillä viikonloput vietän toisella paikkakunnalla.
    - Soihtunen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi että vaan keppareiden takia jättivät sut.. Hyvä että oot löytäny uusia kavereita, toivottavasti mutkin kohtaa sama onni!

      Poista
  5. Mulla aikalailla sama, yks lähellä asuva kaveri harrastaa kyllä mutta en niille oikeen tykkää mennä ku lähellä asuu paljon luokkalaisia:/ Muuten tääl ei sit varmaan ketään muita oo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, siinä se onkin että vaikka löytäisin täältä läheltä harrastelijakaverin saattaisi se ratsastelu olla hiukan mutkikasta (ellei asu jossain vähän syrjäisemmässä) kun koulukavereita asuu vähän joka paikassa..

      Poista
  6. Oon tuntenut kyllä ihan täysin samoin. Osa mun kavereista harrasti vielä pari vuotta sitten keppihevosia, ja yksi jopa vielä viime vuonna, mutta kaikki ovat nyt lopettaneet. Mulla ei siis tällä hetkellä oo yhtäkään irl kaveria. Tuolla naapurikaupungissa Lahdessa on tietääkseni useampikin keppihevosharrastaja, mutta njääh, en mä nyt tiiä. Kaipa pitää vaan olla aktiivinen irl puolellakin ja osallistua kisoihin ja muihin kepparijuttuihin jossa on muita harrastajia, ja yrittää mennä juttelemaan ihmisille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on Lahti naapurikaupunkina ja siellä kyllä tuntuu paljon harrastajia olevan, mutta mun ois vähän hankala sinne asti päästä kovin usein..

      Poista
  7. Nojuu, välillä vähän samat fiilikset! Mulla on yksi mulle todella tärkeä ystävä, joka harrastaa keppihevosia, mutta näemme koulun ulkopuolella (niin että voisimme ratsastaa yhdessä, totta kai näemme päivittäin koulussa) vain joinakin viikonloppuina. Ratsastan siis suurimman osan ajasta yksin, ja on ikävää etten ole tähän mennessä saanut edes mennä kisoihin jotta voisin tutustua yhä uusiin keppihevosharrastajiin. Onneksi on some ja kuulokkeet, ilman musiikkia en pystyisi ratsastamaan yksin, ja somen kautta voin olla yhteydessä muihin keppihevosharrastajiin. c: Toisaalta yksin ratsastamisessakin on puolensa, mutta kuten sanoit, kaksin aina kaunihimpi.

    - Ansku Koo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulokkeet on kyllä oikea pelastus! En ikinä jaksaisi tuupata koulua ilman musiikkia :D

      Poista
    2. Joo en mäkään! :D

      Poista
  8. Anonyymi16.9.15

    Musta tuntuu välillä ihan samalta! Joskus on vähän tylsää ratsastella yksin :( ennen mulla oli yksi kaveri joka harrastaa keppareita mut hänkin muutti pois niin nähdään vaan harvoin. Mutta aina kun nähdään niin kyllä ratsastellaan. Aika useasti siltikin tuntuu yksinäiseltä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin kun näen noita kauempana asuvia harrastuskavereitani niin harvoin, niin otan aina kaiken irti siitä kun pääsen heidän kanssaan keppistelemään! Onhan se yksin ratsastelu toisinaan ihan kivaa, mutta on kyllä tosi mukavaa kun pääsee porukalla harrastelemaan.

      Poista
  9. Anonyymi21.9.15

    Täällä toinen yksinäinen. :( Liitynpä blogisi lukijaksi, ihana blogi sulla....

    VastaaPoista
  10. Anonyymi25.1.16

    Mulla kävi tuuri koska mulla on kolme keppistelevää kaveria mutta ei me pystytä kepparoimaan niin useesti kun asutaan aika kaukana toisistaan. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi ikävää, omatkin harrastajakaverit asuvat 1-2 tunnin päässä.. :/

      Poista