28.12.2013

Arkeen palailua

Vaikka loma jatkuukin vielä, blogi palaa takaisin arkeen. Olen nyt jonkun verran ratsastellut, mutta pimeällä, joten en ole saanut kuin muutamista kerroista kuvia. Piti tulla aiemmin jo tekemään tämä postaus, mutten oikein ole ehtinyt, kun tässä on ollut paljon kiireitä. Olen joutunut toimimaan muuttoapuna ja vaikka mitä.
Torstaina ratsastin Scotten ensimmäistä ja viimeistä kertaa kunnolla. Tulin päätökseen, että poni ei oikein sovi minulle. Se on tosi kevyt, jonka vuoksi sillä on hankala ratsastaa. Joo, Tedi on myös kevyt, mutta Scottessa ei ole painoa ollenkaan! Vaikka se on kuinka ihana tahansa, luovutin sen Krisselle, mutta sain vastinettakin. Olen nyt Myyn toinen omistaja. Molemmat, Myy ja Scotte asuvat Krissen puolella, sillä en voi pitää kumpaakaan omalla puolellani uusien hevosten takia, siitä lisää toiste. Nyt siitä ratsastuksesta.
Menin sivupihalla tarhojen vieressä, koska taas vaihteeksi sorakentällä meno alkoi ahdistaa.. Tehtiin lisäyksiä ja kokoamisia sekä etu- ja takaosakäännöksiä. Kyllä Scottekin osaa, vaikka onkin vähän jukuri. Harjoiteltiin myös kumarrusta, jonka vuoksi joissain kuvissa toinen polvi on märkä.

Pienensin kuvaa liikaa koneella yhtä toista juttua varten, jonka vuoksi se on nyt tälläinen kun suurensin sen.



Olen jostain syystä kuvitellut että Scotte on ihan hirveän pieni mulle, mutta sopusuhtaiseltahan me näytetään.
Perjantaina, eli eilen aloittelin kunnolla uutta hevosta, joka on lojunut palasina kaapissa. Kangas on tosi venyvää vaalean ruskeaa fleeceä. Ompelin sille päähän tähden ja jänispilkun. Katsotaan nyt pidänkö sitä, tarkoitus olisi saada myytyäkin jotain.
Tänään viettelin synttäreitä olemalla muuttoapuna, kun äiti, isäpuoli ja heidän luona asuvat sisarukset muuttivat kerrostalosta uuteen kotiin. Pakko sanoa, että uusi talo on aika viihtyisä, mutta taaskaan minulle ja Krisselle ei ole tilaa siellä.. (kuten ei edellisessäkään.)
Päätin myös tänään laittaa Miran myyntiin, sillä kiinnostukseni tammaa kohtaan on hiipunut pahasti. Nyt tallissa on sitten kaksi vapaata paikkaa.
Ja Krisse oli ihana ja täytti Leon uudelleen! Oli kuulkaa lähellä ettenkö olisi sitäkin ponia myynyt, ellei Krisse olisi täyttänyt sitä paremmin. Nyt se on vähemmän vino ja painoakin siinä on enemmän +kaula on pyöreämpi. Yksinkertaisesti ihana!
Poski tuli myös enemmän esiin.


Illalla yritin helpottaa tätä jo muutaman päivän kestänyttä päänsärkyä menemällä Tedin kanssa leppoisalle kävelylenkille raittiiseen sadeilmaan. Eipä auttanut ei, lisäksi polvi melkein petti alta.

5 kommenttia:

  1. Jaksamisia sinne, kerro kepsuille terkkuja! Ja älä nyt kaikkia myy ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tuskin olen ton enempää näitä myymässä, esim. Tedi ja Lea on liian tärkeitä. ;)

      Poista
    2. Hyvä tietää, ehdin jos säikähtää :DD

      Poista
  2. Anonyymi29.12.13

    Siis muutatko sä, katoaako toi talli? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, en ole itse muuttamassa, äitini vaan muutti uuteen asuntoon. Tai siis, äiti muutti pois jo neljä vuotta sitten, mutta muuttivat eilen sieltä toisesta talosta uuteen. En siis ole itse muuttamassa minnekään. :)

      Poista