28.2.2013

Ihan ite voit otsikon keksiä...

...Koska ittelläni ei tule nyt mieleen mitään huippuiskevää.
Tiistaina mentiin Aten kanssa hyppäämään. Jotenkin oon taas saanut kiinnostuksen nousemaan ruunan kohdalla, toivottavasti näin käy myös Dimin kohdalla, kun oon jo sen kaapittamista suunnitellut... No, Atte oli tapansa mukaan laiska heti aluksi, ni otin raipan mukaan matkaan. Käveltiin melko pitkään, kun Atte on hidas lämpenemään nykyään. Lopulta nosteltiin ravia ja laukkaa raipan pienellä avustuksella ja osuin sitten itteäni jalkaan kovaa. :< Esteenä oli se sama vanha pysty. En toki usein hyppää pystyä yksittäisenä. Aten innostuksen myötä este oli korkeimmillaan 80 cm ja olin ihan tyytyväinen.

Tyyli on huipussaan.

Loppukäyntien jälkeen kokeilin hypätä metrin ilman Attea. No, en sitä sitten kuitenkaan päässyt, enkä edes tajunnut lopettaa ajoissa, vaikka jalkakin kipeyty. En mä tajua että mikä siinä on, että nyt ei voinut millään päästä yli.
Illalla mentiin vielä Krissen kanssa taas hyppäämään, hyppääminen on kivaajee. Krissellä oli Tommi, jolla oli koko ajan jotain mun Ässääni vastaan. Ässä ei ihan innostunut nähdessään esteet ja sitä pitikin ajaa melko runsaasti eteen, mutta lopulta suostui hyppäämään kunnolla. Este pysyi koko ajan siinä 60 sentissä, kun Ässä ei ole kovin taitava hyppäämään, olen sen tajunnut! :D

Keskiviikkona ratsastin kevyesti Dimillä ja otin kuvia sorsista, kun mentiin äitille ja kaikkiahan kiinnosti? :)







Kokeilin myös sitä 1 m enkkaa ja pääsin! Tyyli vapaa. :DD

Tänään jaksoin vasta iltapäivällä mennä ratsastamaan, kun aamulla Krissen kanssa "koristeltiin" heppojen loimia. Hepoillahan ei omia loimia ole vielä, vaan ne jaetaan. Kuvia ei valitettavasti ole, katotaa ny sitten kun pääsevätten käyttöön. Kahteen uusimpaan loimeen kirjailtiin "Kht Fourways" ja valkoisen (josta oon kyllä kertonut) reunoihin ompelin sellaset mustat suikaleet. :') osaanselittää.com.
Iltapäivällä kun menin ratsastamaan feating Krisse, hypättiin, taas... Alkaa mennä melko ykstoikkoseks tää mun kirjottaminen. Kuitenki, itselläni oli Atte ja Krissellä Bamse, jonka myöhemmin täytti uudestaan. Atte oli taas tyypillinen laiska itsensä, ni raippa oli taas tarpeen. Eilisen Ässällä ja Tommilla ratsastelun jälkeen me fiksut unohdettiin raipat pihalle hankeen nököttämään! xd Bamse kyttäili roskiksia ja Atte näykki sitä vähän väliä. Kivaa tää ratsastaminen nykyään. :)

Ilme oli :)

Ja tyyli on ;)




Jossain neljän aikoihin menin vielä Rontilla ratsastamaan maastoon, illan vietin sitten koneella.


Ja nyt näin lopuksi 'mainostan' Krissen uutta blogia, joka sijaitsee täällä Bloggerissa, eli sivujen blogin matka päättyy tähän. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on blogin nimi, Krisse toivoo, että liitytte lukijaksi. :) Mä muuten tykkäilen tosta sen yläkuvasta, koska mun tekemä. ;)
Sitten kerron, että pistän piakoin kyselyn pystyyn liittyen erikoispostauksiin, kun niitä kommentteja ei näy.

2 kommenttia:

  1. AAAA Bamsee!! Ihanaa <3 tää on tosi kiva blogi ja luen aina kun muistan :)

    VastaaPoista
  2. Nii, Bamse on ihana. ;-) Se onkin viihtyny täällä hyvin!

    VastaaPoista